Venla vauhdissa Kokkolan SM-hiihdoissa

Kokkolan Veikot ja Gamlakarleby IF voidaan nimetä työn sankareiksi. Todella vähäisestä luonnonlumen määrästä ja leudonvetisistä sääolosuhteista huolimatta nämä seurat järjestivät hienot nuorten SM-kisat viikonloppuna Köykärin hiihtokeskuksessa Kokkolassa. Kisat vedettin läpi 2,5 km tykkilumipohjaisella baanalla. Etukäteen monet epäilivät kisojen menevän täydeksi farssiksi sohjomössölumessa tarpoessa. Toisin kävi. Toki kosteassa kelissä hiihdettiin, mutta ladut kestivät yllättävän hyvin. Kierroksen lyhyydestä huolimatta latu oli myös erittäin vaativa: aikoinaan oli ohitustietä rakennettaessa tienpohjan maamassoista tekemällä tehty massiivinen tekomäki, korkeuseroa peräti 30 metriä! Siinäpä olisi mallia Honkajoellekin!

HSU:sta kisoissa mukana oli Haunian Venla. Lauantaina N18-sarja hiihti vitosen vapaalla. Jo silloin oli Venlan hiihdossa hyviä elkeitä, puolimatkan väliajoissa hän oli peräti yhdeksäntenä. Toisella kierroksella tekomäen nousu vaati veronsa täydellisen ”sippihapon” muodossa. Silti lopputuloksena tälle talvelle normaalisuoritus, 26. sija.

Sunnuntain 5 km pertsalla hyvä kulku jatkui, väliajat lupailivat hyvää ja ekalla kierroksella Venla osasi jo isossa nousussa sopivasti hiukan passata. Ja sitten vaan urku auki loppumatkalle. Tuloksena uran paras SM-hiihto, sijoitus oli 13.

Kulunutta sanontaa käyttäen voi todeta, että tästä on hyvä jatkaa kohti uutta harjoituskautta!