Honkajoen Seudun Urheilijat ry - Liikunta eri muodoissaan tuottaa suunnatonta mielihyvää!

Kuntorastituloksia, väkeä upea määrä!

toukokuu 11, 2017 by Uutiset No Comments

HSU:n kevään toiset kuntorastit juostiin 10.5. Pahamäen kartalla. Säätiedotus ei onneksi pitänyt paikkaansa, joten metsään päästiin aurinkoisessa, joskin hyvin viileässä kevätillassa.

HSU:n kuntorastien tulevaisuudesta ehdittiin olla vakavasti huolissaan, kun viime kesänä rasteja pidetiin muutaman kerran vain neljälle-viidelle osanottajalle. Nyt kuitenkin näyttää yhtäkkiä paljon valoisammalta: kaksi ekaa kuntorastikertaa ovat keränneet hyvin väkeä. Viime viikolla Hietaojan Samuli laati radat upouudelle Kivistönkulman kartalle Santaskylään ja paikalle tuli pienen seuran mittapuussa hyvin väkeä, 17. Eilen Pahamäen kartan maisemissa pantiin vieläkin paremmaksi, väkeä oli peräti 20. Nämä ovat pitkästä aikaa hienoja määriä ja palkitsevat myös ratamestareita vaivannäöstä. Erikseen on vielä nimettävä Mukkalan, Vähäniemen ja Ylilammin jälkikasvun mukanolo, lapsissa on tämänkin harrastuksen tulevaisuus.

HSU:n suunnistusväki kiittää myös pohjois-satakuntalaista suunnistusvaikuttajaa, karttagurua,  Markku Joensuuta. Markku on molemmila kerroilla huolehtinut tietokonepohjaisesta ratojen piirtämisestä kartalle. Molemmat kartatkin ovat muuten Markun itsensä piirtämiä!

Ja hommahan jatkuu ensi viikon perjantaina 19.5. klo 18 Honkalan kartalla, opastus Katkontieltä. Ratamestari Veikko Ahokas on luvanut laatia myös helpon, aloittelijoille sopivan C-radan. Tervetuloa mukaan, metsään mahtuu väkeä vieläkin lisää!

Vielä tuloksia:

Kivistökulman reilun 4km A-radan kärkikolmikko oli Jukka Mäki, Jorma Mähönen ja Heta Haunia.

Pahamäen rastien tulokset:

HSU:n kuntosuunnistus 10.5.2017, Pahamäki, rtm Heikki Haunia

A-rata 4,7 km

  1. Henri Koivisto 38.31
  2. Jukka Mäki 41.05
  3. Jukka Koskiniemi 44.58
  4. Heta Haunia 53.30
  5. Samuli HIetaoja 56.28
  6. Salla Uusihonko 59.33
  7. Arto Uusihonko 59.38
  8. Veikko Ahokas 1.00.46
  9. Arimo Koivisto 1.00.49
  10. Mika Mukkala 1.02.36
  11. Jorma Uusipaasto 1.04.29
  12. Tapani Torpo 1.09.22
  13. Teuvo Kivistö ilman aikaa

B-rata 3,2 km

Mirjami Uusihonko ilman aikaa

C-rata n. 1,2 km

Ilman aikaa:

  • Anne Vähäniemi
  • Jimi Vähäniemi
  • Susanna Ylilammi
  • Jussi Ylilammi
  • Janne Ylilammi
  • Milla Ylilammi