Archive for Kuukausi: helmikuu 2015

Slide

Terveisiä piirinmestaruushiihdoista!

Kaksipäiväiset Satakunnan mestaruushiihdot kisattiin viikonloppuna Noormarkun Kirkkokalliolla paikallisen Nopsan isännöimänä. Ei muuten mennyt HSU:lla huonosti. Lauantaina henkilökohtaisissa kisoissa kilpailtiin PM-sarjojen ohella myös Juniorcuppia. Päivän koitosten jälkeen palkintopallille nousivat Jussilan sisarukset ja Haunian Venla. Lisäksi erityismaininnan ansaitsevat Uusihongon Salla ja Tunturin Annika nelossijoillaan. Hienoa on myös se, että alle 10-v. sarjoissa on kasvamassa ”uutta sukupolvea”, josta kuulemme varmasti lisää lähivuosina. Sunnuntain viesteissä HSU:lla oli  4 joukkuetta; M10- sarjassa Janne, Konsta ja […]

Slide

Mäkipirtillä oli taas hienot hiihdot

58 hiihtäjää Mäkipirtin baanalla! Honkajoen Seudun Urheilijoiden ja Karvian Kirin Yhteiset iltahiihdot pidettiin Saunaluoman Mäkipirtillä 11.2.2015 vapaalla hiihtotavalla. Näillä yhteiskisoilla on jo pitkä perinne. Hiihtäjiä on paljon ja kylätoimikunnan makkaragrilli ja kahvio antavat säväyksensä iltaan joten kyseessä on tapahtuma, ei pelkkä hiihtokilpailu. Liukkaassa nollakelissä vedeltiin vauhdikkaita kierroksia toisensa perään valaistulla 1,3 km radalla. Perinteiseen tapaan lopuksi kaikki hiihtäjät palkittiin Mäkipirtin kylätalon hienossa salissa. Tulokset: M6:  1)Jiri Seppä  5.14, 2) Jussi […]

Slide

Ensi ke hiihtoilta siirtyy!

Yhteensattumien takia ensi viikon keskiviikoksi suunniteltu koko perheen hiihtoilta siirtyy maaliskuulle. Ensi ke 18.2. hiihtokoulu vapaalla hiihtotavalla 18.30-19.30.

Slide

Urheilukouluasiaa

Pienten urheilukoulua ei ole laskiaistiistaina 17.2 mäenlaskuillan vuoksi. Kaikki seurakuntakodille laskemaan mäkeä 🙂 Myöskään viikolla 9, koulujen talvilomalla ei ole urheilukouluja.

Slide

Mukkalan kaupan iltahiihdot

Ke 4.2. pidettiin hienossa hiihtosäässä Mukkalan kaupan iltahiihdot. Valitettavasti flunssaa-aalto kaataa juuri nyt hiihtäjiä sänkyyn potemaan, joten osanottajamäärä jäi vähäiseksi. Tulokset: Mukkalan kauppa/HSU iltakisat 4.2.2015 perinteinen hiihtotapa N6, 0,3 km: 1) Emilia Hietaoja 3.58   M6, 0,3 km: 1) Jiri Seppä 3.06, 2) Jussi Ylilammi 3.15, 3) Rene Paloviita 8.12, 4) Onni Hietaoja 13.25   N8, 0,6 km: 1) Sini Mukkala 4.37   M10, 1,2 km: 1) Janne Ylilammi 6.26, […]

Slide

Ensi ke kaikki Mäkipirtille!

Talven kivoimmat hiihtokisat ensi ke 11.2. Saunaluoman Mäkipirtillä yhdessä Karvian Kirin kanssa. Ilmoittautuminen klo 18.15 alkaen, vapaa hiihtotapa. Tämä ei ole pelkkä hiihtokilpailu, vaan hieno tapahtuma. Sinne kaikki! Ja lisää hiihtoherkkua ke 18.2. illalla Honkalan laduilla: koko perheen hiihtoilta: nappulahiihdot, voiteluopastusta, makkaraa ja mehua, hiihtelyä… Tässä vielä koko talven hiihtokalenteri ladattavaksi: hiihtokalenteri15

Slide

POPPI-hiihdot kisattu

Seuraavassa maanantaina 2.2. pidettyjen POPPI-HIIHTOJEN tulokset. Kisat pidettiin mainiossa hiihtosäässä yhteistyössä Honkajoen POP-pankin väen kanssa. Suuret kiitokset POP-pankille hiihdon tukemisesta! Vaikka flunssa pitikin monta pientä hiihtäjää kourissaan, saatiin 24 osallistujaa silti mukaan. Ja heti keskiviikkona jatketaan perinteisen hiihtotavan iltahiihdoilla!   Honkajoen Seudun Urheilijat ry      2.2.2015 POPPI HIIHDOT, TULOKSET   SARJA                                                                                                       TULOS POJAT  3v Onni Hietaoja                                                                        1.00 POJAT 4v Jesper Seppä                                                                         0.37 Rene Paloviita                                                                       1.33 Akseli Rosnell                                                                        1.56 […]